Ajatuksenvirtaa ruuhkavuosista

Minulle on aina särähtänyt korvaan lausahdukset ”kunhan selviän näistä ruuhkavuosista” ja ”odotas vaan kun ruuhkavuodet alkavat”. Nämä suorastaan ahdistivat minua niin paljon, että mietin pitkään, etten halua joutua siihen rumbaan ollenkaan. Mitä järkeä, jos elämä on sitten yhtä kärsimysnäytelmää?

Nyt muutamaa vuotta ja neljää lasta myöhemmin haastankin tätä asennetta, jota kohtaan päivittäin.

kuva: Päivi Erkkilä

Kulkiessamme lastemme kanssa järjestäen kaikki pysäyttäessään kulkueemme päivittelevät, että onpa teillä ollut rankkaa ja miten te nyt oikein jaksatte. Sinänsä jaksamiskysymys on ihan relevantti, mutta tuntematta meitä yhtään en tuota kysymystä sulata. ”No nyt teillä riittääkin hommaa moneksi vuodeksi eteenpäin ja kiirettä piisaa” ja ”odotas vaan kun ne tuosta vielä kasvavat, niin…” Mitä jos sanoisimmekin, että teillä ei tule olemaan tylsää moneen vuoteen ja mitä pääsettekään kokemaan lastenne kanssa. Sanomalla näin voisimme siis itsekin uskoa, että ruuhkavuosista voi nauttia. Kysymys meille kaikille voisikin olla, että miten minun tulisi ajatella ja tehdä toisin, että kokisin pääsääntöisesti iloa ruuhkavuosien ajan?

Itse koen, että paljon on kiinni omasta asenteesta ja ajattelusta. Ja kyse on mielestäni pitkälle muutoksen kohtaamisesta ja sen käsittelemisestä. Miksi pitäisin kiinni vanhasta ja pyristelisin muutosta vastaan. Sen sijaan keskityn siihen, mitä minulla on nyt enkä siihen mitä minulla ei ole. Elämäni rakentuu nyt näistä asioista ja taas tulevaisuudessa toisista asioista. Luulenkin, että ”pelastukseni” on ollut suurperheelliseksi tuleminen kerralla.

Uskon, että jos olosuhteet eivät täysin pakottaisi muutokseen, olisi se haastavampaa. Jos minulla olisi siis vain se yksi lapsi, voisin yrittää osittain pitää kiinni vanhasta. Kun mietin työelämää, niin vastaava tilanne on, jos joudut yllättäen irtisanotuksi. Lopulta muutoksen tekeminen on heille paljon helpompaa kuin henkilöille, jotka ovat työhönsä tyytymättömiä mutta vielä työsuhteessa. Tai jos organisaatiossa tehdään hieman muutoksia ison muutoksen sijaan. Vaikka aluksi kirpaiseekin enemmän, niin muutokseen sitoudutaan helpommin. Persoonatyypin vaikutusta muutoksien suhteen ei tule unohtaa. Itse olen promoottori (iReflect) ja siten muutokset ja uuteen sopeutuminen on minulle helpompaa.

Oivalsinkin, että olen onnistunut mielestäni hyvin siinä, etten ole miettinyt lasteni ensimmäisinä vuosia ”kunhan tästä vuodesta selviän, niin sitten..” tai ”sitten, kun lapset ovat isompia niin sitten kyllä…”. Työelämässä sama asia on mielestäni se, että mietimme jatkuvasti kehittyvissä (muuttuvissa) organisaatioissa ”sitten kun tämä muutos on ohitse, niin…” tai ”kunhan tästä organisaatiomuutoksesta selviän niin sitten keskityn…”. Otetaan itsemme pois sieltä odotushuoneesta ja aletaan elää tätä hetkeä, sillä se on juuri sitä elämää.

Päivi Erkkilä
Leadership Coach ja neljän lapsen äiti (3,5-vuotiaan pojan sekä 2-vuotiaiden kolmospoikien). Palasi työelämään viime syksynä ja on opetellut työelämän ja perhe-elämän yhdistämistä. Kirjoittaja jatkaa ajatustensa ja kokemustensa jakamista tässä blogissa.