perjantai 30. kesäkuuta 2017

Uraputkesta yksilölliselle polulle


Kesäloma koittaa, ja monen päässä saattaa yhä kovemmalla alkaa soida biisi ”kun aika on”. Nyt on aikaa pohtia ja antaa tilaa uusille ajatuksille oman työn ja työuran suhteen. Tässä näkökulmia pohdintaan:
  1. Oletko sinä uraputkessa, menossa eteenpäin joko asiantuntija- tai esimiespolkua pitkin?
  2. Miksi olet juuri sillä polulla? 
  3. Koetko tekemäsi työn merkitykselliseksi?
Veikkaan, että aika moni tänä päivänä vastaa vielä näin:
  1. Kyllä 
  2. Ööö…
  3. En oikeastaan. 
 Kymmenen vuoden päästä vastaukset saattavat näyttää jo tältä:
  1. Siis mikä uraputki? 
  2. Koska…. 
  3. Kyllä.

Muutama viikko sitten Henryn tilaisuudessa oli puhumassa aTalentin toimitusjohtaja Niklas Huotari, joka valotti meille uuden, työmarkkinalle tulevan sukupolven ajatuksia työelämästä. Siihen kuuluvat eivät halua putkeen, vaan he haluavat urasokkeloon. Ei sillä, että se olisi jotenkin heistä kivempaa, vaan sen takia, että he kokevat sen olevan tuottavampaa yrityksille.

Yritysten ja organisaatioiden näkökulmasta elämme työelämän murroksessa, jonka myötä yritykset ovat nostaneet osaamisen johtamisen ja työntekijäkokemuksen tärkeämpään rooliin. Työntekijöiden kyvyt ja työn koettu merkityksellisyys edustavat yritysten tulevaisuuden osaamista ja kilpailukykyä. Kun tulevaisuuden osaamista ei aina ole mahdollista määrittää, ovat yksilöllisten kompetenssien tunnusmerkkejä mm. resilienssikyky ja growth mindset (Carol Dweck). Resilienssikykyinen ja jatkuvaan oppimiseen oppinut henkilö ohjautuu itsenäisesti tilanteen vaatimalla tavalla. Nämä kyvyt eivät ole synnynnäisiä, vaan kyllä, niitä voi opetella!

Työntekijöiden näkökulmasta uraputkien tilalle tulevat yksilölliset urapolut ja -sokkelot. Meidän kunkin tehtäväksi jää oppia johtamaan itseämme ja osaamisemme kehittymistä entistäkin paremmin.

Mistä liikkeelle?
  1. Opi tuntemaan itsesi; luontaiset taipumuksesi, vahvuutesi, ajattelu -ja toimintamallisi, osaamisesi, aikaansaannoksesi, arvosi, motiivisi.
  2. Opi tuntemaan työmarkkinaa, mihin suuntaa alasi on kehittymässä. Millaista osaamista,   tekemistä ja taitoa se edellyttää.
     
  3. Mieti muutama konkreettinen tavoite itsellesi oman ammatillisen osaamisenja kompetenssisi kehittymiseksi seuraavan vuoden ajaksi.

Päivi Erkkilä, valmentaja

Lue lisää polusta uudelle uralle



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti