keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Coachingilla parasta vaikuttavuutta Talent Managementiin


Talentin tai johtajan kehittyminen ei tapahdu automaattisesti,
vaan se vaatii haasteita, oppimisen paikkoja ja kyseenalaistamista.
Coaching tarjoaa tähän oivan kehittymisen tuen.


Käytännön kokemukset Suomesta ja kansainvälisesti osoittavat, että coaching on yksi vaikuttavimmista kehittämisen keinoista organisaation avainosaajien keskuudessa. Olipa kyse sitten ylimmästä johdosta tai tunnistetuista nuoremmista potentiaaleista, coaching on vahva väline saada aikaan myönteisiä käyttäytymisen muutoksia. Sillä on vaikutusta henkilön itsensä lisäksi myös hänen lähipiiriinsä. Sama ilmiö on todennettavissa myös tutkimuksen valossa. On todettu, että erityisesti organisaation avainpotentiaaleihin kohdistetulla coachingilla on vaikutusta myönteisesti koko organisaation toimintaan. On myös tuloksia siitä, että avainpotentiaaleihin satsaaminen johtaa organisaation parempaan suorituskykyyn. (mukaellen Raija Salomaan väitöskirjaa Coaching of international managers, 2017) Ollaan siten merkityksellisten asioiden äärellä!

Talent Managementin eksklusiivisuus -ajatuksesta tulisi päästää irti


Talent management mielletään helposti hieman eksklusiiviseksi toiminnaksi. Mieleen tulee käsin poimitut avainpotentiaalit, joille järjestetään erityisiä kehitysohjelmia. Coaching on hyvin usein keskeisessä osassa näissä ohjelmissa. Tutkimusten mukaan coachingin myönteinen vaikutus toteutuu todennäköisemmin silloin kun se nivoutuu selkeästi strategiaan. Mielestäni olisi aika päästää irti talent managementiin liittyvistä negatiivista uskomuksista, kuten salaseuramaisesta eksklusiivisuudesta. Yritysten on varmistettava toimiva seuraajasuunnittelu, tunnistettava, missä on strategian kannalta keskeisin osaaminen ja vahvistettava sitä. Silloin ei ole kyse käsin poimitusta kerhosta vaan systemaattisesta osaamisen johtamisesta. Niin ikään tutkimukset osoittavat, että systemaattiset, selkeät tavoitteet omaavat coaching prosessit talent management-ohjelmissa tuovat parhaan vaikuttavuuden (Salomaa 2017). Tällöin puhutaan valtavan vaikuttavasta kokonaisuudesta, jolloin yksilön potentiaali ja herkkyys saavat parhaan mahdollisen kasvualustan. Kun yrityksen strateginen osaamistarve on kaikkien tiedossa ja yhteinen ymmärrys siitä, mitä menestyminen edellyttää, saadaan myös talent management-prosesseista avoimempia. Useammalle avautuu mahdollisuus kehittyä ja kasvaa strategian edellyttämään suuntaan. Vaikka talent management-ohjelmaan ei voi kuulua koko yrityksen henkilöstö niin strategialähtöinen kehittyminen ja coaching sitä vastoin kuuluu kaikille.

Coaching tuo kestävää kilpailuetua


Joissakin yrityksissä sanotaan. että meillä kaikki ovat talentteja. Ehkä kyse on vain kielestä ja sanojen eri merkityksistä, mutta eihän näin voi olla. Jokaisella ihmisellä on vahvuuksia ja potentiaalia, joka konkretisoituu eri tavalla eri ympäristöissä. Mutta se on eri asia kuin organisaation avainpotentiaali, jonka tunnistaminen lähtee strategian edellyttämästä osaamisesta, henkilön suoriutumisesta, motivaatiosta ja sopivuudesta yrityksen arvomaailmaan ja kulttuuriin. Lisäksi tulisi tarkastella henkilön kykyä johtaa ja ajatella strategisesti, etenkin jos halutaan tarkastella yrityksen tulevaisuuden johtamispotentiaalia. Johtajana kehittyminen ei tapahdu automaattisesti vaan se vaatii haasteita, oppimisen paikkoja, kyseenalaistamista ja ongelmanratkaisua. Coaching tarjoaa tähän oivan kehittymisen tuen. Kansainvälisessä tutkimusaineistossa (Stahl & co 2012) on havaittu, että kun coaching ja talent management nivoutuvat strategian lisäksi organisaation johtamisfilosofiaan, se tuo kestävää kilpailuetua yritykselle. Kun voimavarat, potentiaali, tekemisen suunta, uskomukset ja ajattelu tukevat yhdessä sovittua perustehtävää ja arvomaailmaa, näkyy se varmasti yrityksen toiminnassa myönteisenä, kilpailuetua vahvistavana asiana.

Mari Tasanto, valmentaja, johtaja


Coachingin juhlavuosi

ICF (International Coaching Federation) Finland täyttää 10 vuotta ja järjestää juhlavuotensa kunniaksi innostavan Loistan työssäni-seminaarin 16.8. klo 13-21 Helsingissä. Me HRM Partnersilaiset olemme mukana juhlimassa coachingin vaikuttavuutta ja työtä, jolla on merkitystä! Siksi kutsun Sinut vieraaksemme tähän huikeaan tapahtumaan nauttimaan ja oivaltamaan kanssamme! Ilmoittaudu seminaariin täältä. Antamalla kutsuvieraskoodin ”HRM” ja nimeni, voit ilmoittautua tapahtumaan kutsuvierashintaan 170 € + alv (normaalihinta 300 euroa +alv). Kutsuvieraspaikkoja on rajoitetusti, joten toimithan nopeasti.

Tapahtumasta lyhyesti
Loistan työssäni -seminaari kokoaa yhteen coachingista ja valmentavasta johtamisesta kiinnostuneet johtajat, HR-ammattilaiset sekä Suomen coaching-alan ammattilaiset käymään dialogia coachingin merkityksellisyydestä ja vaikuttavuudesta. Puhujina on korkealuokkaisia johtamisen ammattilaisia, jotka hyödyntävät coachingia, arvojohtamista ja valmentavaa johtamistapaa arjessaan. Seminaarin aikana kuulemme siis useita upeita puhujia, käymme yhdessä vaikuttavia keskusteluita ja illalla verkostoidumme suussa sulavan cocktail-illallisen äärellä.

Tule mukaan inspiroitumaan ja luomaan vaikuttavaa merkityksellisyyttä kanssamme! Lue lisää esitteestä tai ICF:n kotisivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti