perjantai 30. syyskuuta 2016

Mikä on totta?

Viimeistään viime kesä toi lisätyn todellisuuden näköpiiriimme. Tuskin kukaan on välttynyt kohtaamasta Pokemon Go -peliin koukuttuneita vastaantulijoita katse kännykässä pelihahmoja metsästämässä. Kyseessä on kännykän omiin paikannustietoihin lisätystä todellisuudesta, joka saa näkemään hahmoja, joita ilman tätä sovellusta ei näkisi. Sunnuntain Helsingin Sanomissa (linkki) oli aiheeseen liittyvä artikkeli, jossa esiteltiin Hololens-lasien tulevaisuutta asuntokaupoissa ja autojen suunnittelussa. Vain mielikuvitus tuntuu olevan rajana, kun visioidaan erilaisten lasien, piilolinssien tai silmien eteen laitettavan lasisuikaleen mahdollisuuksia muuttaa kuvaamme maailmasta.

Lisätty todellisuus. Mitä se tarkoittaa? Sanapari antaa ymmärtää, että on olemassa lähtötilanne, joka on kaikille yhteinen ”todellisuus” ja sitä muutetaan tietokonegrafiikan avulla lisäämällä siihen elementtejä, joita näkevät vain ne, jotka käyttävät siihen tarkoitettuja apuvälineitä, kuten kännyköitä tai erikoislaseja.

Mutta onko edellä kuvattu oikeasti totta? Otetaan mikä tahansa tilanne, jossa kaksi tai useampi ihmistä kohtaa. Kotona, koulussa tai työpaikalla. Kuinka usein olemme tilanteessa, jonka koemme asioiden olevan eri tavalla. Päätös, jonka osa organisaatiota näkee loistavana, nähdään muualla huonona. Keskustelu puolison kanssa, jonka koimme täysin eri tavalla. Ja kuitenkin elimme samassa ”todellisuudessa”. Vai elimmekö? Olisiko sittenkin niin, että sosiaalisessa elämässä on aina lisättyä todellisuutta? Se ei ole tietokonegrafiikan tulosta, vaan sitä värittää kokemukset, luontaiset taipumukset, kiinnostukset, uskomukset, kiire, vuorovaikutustaidot ja moni muu seikka. Moninaisuus on rikastuttavaa, mutta siinä on vaaransa myös väärinymmärrykselle, jos emme kiinnitä siihen huomiota.

Mitä jos haluaisin kurkistaa miltä jonkun toisen todellisuus näyttää? Monelta väärinymmärrykseltä ja pitkällekin menneeltä konfliktilta voisi välttyä, jos haluaisimme silloin tällöin katsoa, miltä maailma näyttää toisen silmin. Tähän ei valitettavasti ole – ainakaan vielä – mobiilipeliä tai erityislaseja, joita käyttämällä tämä maailma avautuisi meille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö toisen maailmaan pääsisi kurkistamaan. Se on vaan tehtävä ”manuaalisesti”. Seuraavat neljä askelta vievät meidät jo varsin pitkälle:
  1. Hyväksytään se tosiasia, että oma maailma ei ole ainut ”totuus”.
  2. Halu kurkistaa toisen maailmaan, vaikka se onkin erilainen.
  3. Pysähtyminen katsomaan ja kuuntelemaan. Oikeasti kuulemaan. Ihan sinne pinnan alle asti. 
  4. Näkökulman vaihtamisen taito. Kyky hypätä toisen asemaan ja ymmärtää miksi maailma näyttääkin vähän erilaiselta. Tätä kutsutaan myös empatiaksi. Lisääntynyt ymmärrys muuttaa usein omaa ajattelua ja toimintaa ja helpottaa yhteisen näkemyksen syntymistä.
Kuulostaa helpolta, mutta ei aina kaiken kiireen keskellä sitä ole. Ehkä kannattaa välillä pysähtyä omien vankkojen näkemysten äärellä ja kysyä itseltään: onko tämä totta. Onko tämä absoluuttisesti totta?

Yksi johtamisen tärkeistä metataidoista on oman ajattelun haastaminen ja reflektointi.


Virva Rasmussen
Valmentaja, Business Coach

Tutustu ajattelun haastamiseen Business Coachingin avulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti