perjantai 12. huhtikuuta 2013

Mitä kuuluu johtoryhmille? Osa 2

Kuten kaikki suunnistamista, veneilyä tai vaellusta harrastaneet tietävät, navigointia ei voi tehdä jollei tiedä missä itse on. Tämä pätee yhtälailla johtamisen kehittämiseen. Myös johtoryhmät aloittavat oman työskentelyn kehittämisen jollain tarkoituksenmukaisella nykytilan kartoituksella. Jotkut johtoryhmät käyttävät skaalattuja itsearviointeja omasta lähtötilanteesta, jotkut keskittyvät vuorovaikutuksen ja tiimiroolien tarkempaan analysointiin, jotkut hyödyntävät aloitushaastatteluja. Suurin osa johtoryhmistä hyödyntää erilaisten nykytilanteen kartoitukseen tarkoitettujen työkalujen yhdistelmää mikä mielestäni onkin kaikkein toimivin tapa saada hyvä kuva nykytilanteesta kokonaisuutena.

Tästä innostuneena kävin uudelleen läpi itsearvioinnin avuksi tekemämme työkalun (johtoryhmän kuntotesti) tuloksia kokonaisuutena. Näyttää siltä että ainakin ne johtoryhmät jotka ovat päättäneet aloittaa toimintansa kehittämisen näkevät nykytilanteen vahvuuksia ja kehityskohteita seuraavasti:

Korkeimmat arviot
Olen ylpeä johtoryhmäroolistani
Johtoryhmän keskinäiset välit ovat hyvät
Saan johtoryhmätyöskentelystä apua omaan suoriutumiseeni
Roolini johtoryhmän jäsenenä on itselleni ja muille selkeä
Olemme sitoutuneita johtoryhmän tarkoitukseen ja roolilin

Matalimman arviot
Henkilöstö näkee työskentelymme hyvänä
Ajankäyttömme on tehokasta
Viestintä henkilöstölle on selkeää
Kommunikointi henkilöstön kanssa on kaksisuuntaista
Osallistamme organisaatiota

Nämä tulokset viittaavat siihen että tänä päivänä johtoryhmät toimivat sinällään tiiminä hyvin ( ehkä ajankäytön tehokkuutta lukuun ottamatta) mutta sen työskentelyssä oman organisaation suuntaan nähdään kehittämistarpeita.
Kaiken tämän pohdinnan jälkeen haluaisinkin kysyä sinulta, mitä teidän johtoryhmälle kuuluu?

Tomi Sinisaari
Director, partner
HRM Partners Oy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti